sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Pöytänumerointia

Olen tässä kuluneiden viikkojen aikana puhunut useita kertoja pöytänumeroistamme. Mietin pitkään muutamien vaihtoehtojen välillä, mutta lopulta sain tehtyä valinnan. Sulhasesta ei ollut apua tässä valinnassa, sillä vastaukset olivat luokkaa "ihan kiva" tai "kumpi vaan".


Mielelläni ottaisin kunnian näistä kauniista numeroista itselleni, mutta valitettavasti en voi sitä tehdä. Ideakaan ei ole oma, vaan kaivelin sen Pinterestistä lukuisten muiden vaihtoehtojen joukosta. Toteutusta olisin kyllä voinut lähteä työstämään itsekin, mutta innokas isäni nappasi tästä itselleen projektin, jossa minä autoin lähinnä valitsemalla numeroiden tyylin ja kantamalla tikut työpajalle. Ja koska on kyse isästäni, jonka varastoista löytyy yhtä sun toista tarpeellista tavaraa, ei näihin numeroihin kulunut lainkaan rahaa. Sekä maalit että numeroissa käytetyt vanerit olivat ylijäämätavaraa.


Ja tältä nämä muutamat kappaleet sitten näyttävät. Numeroita on tehty yhdestä kymmeneen, mutta tarvikkeita löytyy vielä, mikäli jostain syystä intoutuisimmekin järjestämään vieraat pienempiin pöytäryhmiin. Näihin ei siis tarvinnut muuta kuin vaneria, kuviosahan, maalia, liimaa ja pitkät grillitikut. Helpommalla pääsee, mikäli ostaa kaupasta valmiit numerot, jotka liimaa maalattuihin tikkuihin.

Nämä meidän pöytänumeromme sujautetaan kukka-asetelmien joukkoon, jotta ne erottuvat selkeästi. Toivottavasti ensi viikolla saataisiin niistäkin hieman ennakkotunnelmia.

18 kommenttia:

  1. Kätevät iskät on parhaita <3 Todella hienot!

    VastaaPoista
  2. Jos meillä olisi myös monta pöytää haluaisin myös tollasia, noi on kyllä yksinkertaisen kauniita <3
    Ei täälläkään hirveästi saa mitää apua tossa suunittelussa ja saan aika samantyylisiä vastauksia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä onneksi saan suunnitteluun apua aina, kun sitä oikeasti kaipaan, mutta näihin yksityiskohtiin mies ottaa kantaa, no, jokseenkin vaisusti. :D

      Poista
  3. Kivan simppelit! Miehen isä teki meille kakkukoristeet annetun mallin mukaan. :) Viimeisteltiin vanerista tehdyt koristeet glitterliimalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin oli tarkoitus isäni kanssa työstää kakkukoristetta, mutta sitten saimmekin upean CaiSannin koristeen. :) Tuo glitter sopii varmasti ihan loistavasti puiseen koristeeseen!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Toivotaan nyt, että erottuvat edukseen myös kukka-asetelmissa. :)

      Poista
  5. Varmasti pilkistävät esiin hienosti kukka-asetelmista. Kivan näköiset ovat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan mahdollisimman pian tänne kurkistuskuvia, kun saan sellaisia aikaiseksi. :)

      Poista
  6. Voi miten ihana isi sulla onkaan <3

    VastaaPoista
  7. Täällä on ollut mielessä tismalleen samanlaiset pöytänumerot. :) Saa nähdä kuitenkin mihin loppujenlopuksi päädytään. Mutta nuo teidän on hienot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, nämä meidän ovat ainakin sitten valmiina kiertoon heti toukokuun alun jälkeen. ;)

      Poista
  8. Ompas kivat! Tämäntyyliset numerot on ihanan simppeleitä ja kauniita :)

    VastaaPoista
  9. Ihanan simppelit pöytänumerot! :)

    VastaaPoista