torstai 20. maaliskuuta 2014

Manodelin maistelutilaisuus

Nyt viimeistään olen täysin vakuuttunut siitä, että olemme tehneet oikean valinnan pitopalvelun suhteen. Eilen nimittäin koitti se kauan odotettu päivä, jolloin saimme suunnata auton keulan kohti Manodeli Cateringin tiloja. Tätä päivää oli kyllä odotettu pitkään ja hartaasti! Menun suhteen odotukset olivat korkealla, sillä jo elokuussa vesi herahti kielelle, vaikka meillä oli vasta sanoja paperilla.

Kuva

Eilen pääsimme siis maistelutilaisuuteen, joka kuuluu automaattisesti Manodelin järjestämiin tilaisuuksiin, joiden vierasmäärä on vähintään viisikymmentä henkilöä. Tämä maistelutilaisuus oli yksi niistä monista syistä, joiden vuoksi kyseisen pitopalvelun valitsimme. On mieletöntä, että pitopalvelu antaa mahdollisuuden tutustua tilattuihin ruokiin etukäteen. Tällöin saa vielä mahdollisuuden vaikuttaa lopulliseen kokonaisuuteen lisäämällä tai poistamalla elementtejä.

Minulla oli kyllä kamera mukana, mutta se pysyi tiiviisti laukussa. Tämä harmitti minua varsin paljon jälkikäteen, mutta se kertoo yhdestä asiasta. Maistelutilaisuus oli nimittäin erittäin hyvin järjestetty, saamamme palvelu ensiluokkaista ja ruoka sanoinkuvaamattoman hyvää. No, siinä olikin jo kolme asiaa. Mielelläni olisin siis esitellyt kuvia näistä upeista tarjoiluista, mutta nyt saatte tyytyä Manodelin omasta kuvagalleriasta löytyviin otoksiin.

Kuva

Valitsemamme menu on siis nimeltään Suomi-klasikkot, emmekä vosi olla tyytyväisempiä tähän. Vaikka kaikki alkuruoista olivat valtavan herkullisia, löysimme molemmat yhteisen suosikin: saaristolaisleipäsalaatti leipäjuustolla. Tätä jouduin itse santsaamaan jo tässä maistelutilaisuudessa, vaikka tiesinkin lähteväni tämän johdosta vatsa liiankin pinkeänä kotiin. Alkuruokamme sisältävät myös savulohta, limerapusalaattia, viheryrttisalaattia, rypsiporsaanfilee confit'ta sekä todella hyvää perunarieskaa. Kastikkeet olivat myös erittäin herkullisia jokainen, mutta suosikikseni nousi vihersalaatin kanssa nautittava porkkana-tyrnidressing. Se oli pirteä sekä väriltään että maualtaan tuoden mielenkiintoisen vivahteen kokonaiskuvaan.

Kun alkuruokia oli nautittu riittävästi, oli aika siirtyä pääruokaan. Malttamattomana odotimme pääruokaa, mutta silti katselin yhä kaihoisasti herkullisten alkuruokien suuntaan. Kun pääruokana tarjoiltavat pitkään haudutettu häränrinta, kermainen savu-valkosipulikastike sekä hunajalla ja timjamilla maustetut säräjuurekset kannettiin pöytään, ensimmäisenä kiinnitin huomioni huumaavaan tuoksuun. Tällaiselta ruoan kuuluisi aina tuoksua! Ja tietysti myös maistua, sillä ruoka oli käsittämättömän hyvää. Näille kaikille ylisanoille on syynsä, mutta pahoittelen silti niiden ylitarjontaa. Juurekset olivat napakoita ja maukkaita, liha mureaa ja kastike maukasta, mutta ei suinkaan liian valkosipulista. Nyökkäilimme ja ylistimme sulhasen kanssa kilpaa tätä ateriaa.

Aterian päätteeksi saimme vielä kupit kahvia ja mahtavan makuista porkkanakakkua, jota olimme ajatelleet tarjottavan hääkakun kaverina. Sulhanen suhtautui tähän hieman skeptisesti, sillä miesparka ei ollut ikinä maistanut porkkanakakkua. Hänen ilmeilynsä olikin näkemisen arvoista, sillä niin mehukas ja maistuva tuo leivonnainen oli. Ulkonäöltään kakku oli raikas, maultaan ihanan intensiivinen. Olimme hieman epäröineet tämän kakun suhteen ja miettuineet sen tarpeellisuutta kakkupöydän jatkeena, mutta tällä hetkellä olemme hyvin vahvasti kallistumassa sen puoleen.

Kuva

Manodelin tilat olivat muuten todella upeat! Saimme ruokailla vuokrattavan saunatilan neuvottelutilassa, joka on remontoitu viime vuoden loppupuolella. Näissä tiloissa viettäisin kyllä mielelläni polttareita tai muita juhlallisuuksia! Suuremmalle porukalle saa nimittäin järjestettyä ruokailun viereiseen kokoustilaan. Itse saimme syödä neuvotteluhuoneen näppärässä ruokailutilassa. Ainoa ehto vuokraukselle on se, että ruokatarjoilu tulee Manodelin puolesta, mutta varmaan arvaattekin sen, etten itse laittaisi yhtään hanttiin tässä!

Maistelutilaisuus oli kokemuksena jopa mahtavampi kuin olimme odottaneetkaan. Ja me olimme odottaneet paljon! Onneksi hääjuhlaan on enää alle puolitoista kuukautta aikaa, sillä en millään malttaisi odottaa, että saamme tarjota häävieraillemme näin mahtavan aterian! Taka-ajatuksena on toki se, että pääsemme samalla itsekin näiden herkkujen pariin.

Kuva

Tähän loppuun on vielä kehuttava muutamalla sanalla saamaamme palvelua. Meille jäi tapaamisesta sellainen vaikutelma, että ateriasta ja juhlasta todella haluttiin tehdä meidän näköisemme. Yrityksen palvelu kuvautui meille erittäin joustavana, ja meillä itsellämme oli - ja on edelleen - mahdollisuus vaikuttaa kokonaisuuteen. Jopa kesken hääpäivän on mahdollista tehdä muutoksia aikataulullisiin suunnitelmiin. Pitopalvelusta voi esimerkiksi yksi työntekijä huolehtimaan juomatarjoilun toimivuudesta loppuillaksi, vaikka tällaisesta ei olisi etukäteen sovittu. Tämä on ehdottomasti kehujen arvoista palvelua!

Nyt siis vain malttamattomana odottamaan toukokuun alkua. Onneksi tekemistä on vielä paljon ja aikaa enää reilu kuukausi. Jäljellä olevat viikot ja päivät tulevat siis takuulla kulumaan nopeasti - ehkä nopeammin kuin arvaammekaan.

13 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella hyvälle! Suomi-klassikoita, mutta kuitenkin ajan mukaisesti toteutettuna. Olen saanut lempinimen parsa-poliisi, kun olen todella tarkka kasvisten kypsyydestä. Tuli kamala nälkä kun katselin teidän kuvia :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvislisukkeissa juuri tuo kypsyys onkin avainasemassa! :) Minulle meinaa iskeä nälkä, kun mietinkin noita eilisen herkkuja, mums.

      Poista
  2. Ai että miten herkulliselta kuulostaa! Selkeällä ammattitaidolla tehty menu, muttei mitään yliampuvaa gourmeeta. Ihan mahtavan näköistä ja kuuloista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Emme olisi voineet löytää parempaa pitopalvelua. :) Minulla on täysi luotto siihen, että hääpäivänä kaikki sujuu täydellisesti.

      Poista
  3. Vau, kuulostaa superherkulliselta!! Tuli ihan oikeasti nälkä kun luin tätä tekstiä :D Täämmöinen maistelutilaisuus olisi kyllä tosi kiva kokea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännitin kovasti tätä tilaisuutta, mutta tunnelma tuon tapaamisen ajan oli koko ajan hyvin lämmin ja Manodelin henkilökunnasta huokui mieletön ammattitaito! Tämä oli siis ihan loistava kokemus.

      Poista
  4. Tiedän niin ton hehkutuksen todenperäisyyden. Ei tässä voi muuta kuin kaihoisasti muistella Manodelin ruokia omissa häissä <3 Kyllä ne vaan osaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me itseasiassa keskustelimmekin hieman tuosta edesmenneestä blogistasi ja kokemuksistanne.. ;) Illalla vielä mietin, että myös teidän menun antimia olisi ollut kiva maistella, kun Manodelin ruoka vain on niiiiiiin hyvää. :D

      Poista
    2. Mulle tuli ihan sama fiilis teidän menusta :D Kuulostaa NIIN hyvältä!

      Poista
  5. Oijojoi! Täytyypä itselläkin pitää mielessä tuollaisen maistelutilaisuuden mahdollisuus pitopalvelua etsiessämme! Kuulostaa herrrkulliselta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa! Menun maistaminen etukäteen mahdollistaa juuri teidän makumieltymyksiänne vastaavan menun luomisen. :)

      Poista
  6. Kuulostaapa hyvältä. Tuli nälkä!

    VastaaPoista