perjantai 7. helmikuuta 2014

Vinkkejä videokuvausta varten

Eilen kirjoittelin syitä siihen, miksi valitsimme häihimme videokuvaajan. Eilisessä tekstissä oli yleisiä mietteitä siitä, miksi koemme videokuvauksen tärkeäksi osaksi hääpäivää. Mikäli haluaa tietää tarkempia syitä siihen, että valitsimme juuri VideoTimon, voi kurkistaa vanhempiin julkaisuihin.
Eilisen kirjoituksen jälkeen on hyvä jatkaa samalla teemalla. Tiedän, että moni blogini lukijoista miettii videokuvaajan varaamista, mutta empii kuitenkin. Syitä on yhtä monia kuin on empiviä lukijoitakin. Itseäni mietitytti videokuvausta varatessani kovasti se, kuinka paljon meiltä kuluu aikaa videokuvauksen valmisteluihin. Tämä aiheutti pientä empimistä ja epäröintiä, vaikka kuvausta kovasti halusinkin. Ajattelin valmisteluiden olevan ongelma siksi, että hääpäivän aamu on jo ilman videokuvaustakin varsin kiireinen.

Näistä varhaisista epäröinneistäni sainkin kimmokkeen tämänpäiväiseen kirjoitukseeni. Pyysin VideoTimon takana vaikuttavaa Timo Stjernbergiä osallistumaan tämän tekstin kasaamiseen muutamien konkreettisten vinkkien avulla. Uskon, että näistä seuraavista vinkeistä voi olla apua kaltaisilleni stressiherkille morsiamille – ja myös niille hääpareille, jotka yhä miettivät videokuvauksen varaamista.

Totuushan on se, että videokuvauksen toteuttaminen on hääparin näkökulmasta äärimmäisen helppoa. Kuvauksen varaamisen jälkeen isoin työ on melkein tehty. Varsinaista suunnittelupalaveria ei ennen videokuvausta tarvita, mutta itse koen henkilökohtaisesti tärkeäksi sen, että tapaan kasvokkain kaikki hääpäivämme palveluntarjoajat ennen h-hetkeä. Tämä on kuitenkin vain minun mielipiteeni, sillä Timon näkemys ammattilaisena on se, että kuvaus onnistuu dokumentaarisen luonteensa vuoksi mainiosti myös ilman ennakkotapaamista.
Varsinainen hääpäivä ei vaadi hääparilta muita toimenpiteitä kuin riittävästä valaistuksesta huolehtimisen. Videokamerassa kun ei ole salamaa, täytyy hyödyntää luonnonvaloa sekä juhlatilan omaa valaistusta. Riittävästä valaistuksesta huolehtimalla voidaan varmistaa, että hääpäivä saadaan onnistuneesti ikuistettua. Tämä onkin ainoa asia, johon hääpari joutuu kiinnittämään huomiota – mutta onneksi sen voi delegoida apujoukoille. Tosin valaistusta lienee syytä miettiä jo etukäteen juhlapaikalla vierailtaessa.

Onnistuneeseen videokuvaukseen liittyy muutamia, lähinnä kuvaajan itsensä kannalta tärkeitä seikkoja. Vihkimisessä vihkipapille (tai esimerkiksi virkamiehelle) kiinnitetään huomaamaton langaton mikrofoni mahdollisimman selkeän lopputuloksen varmistamiseksi. Tästä hääparin tietysti kannattaa informoida vihkijää etukäteen. Mikäli vihkitilaisuudessa on esimerkiksi musiikkiesitys, on videokuvaajan hyvä tietää tästä etukäteen, jotta hän osaa olla kameransa kanssa oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Itse hääjuhlassa kuvaajan tehtävänä on liikkua vieraiden joukossa ja ikuistaa tärkeän päivän tapahtumat. Tätä materiaalia tulee taltiointiin kaikista eniten, mutta luonnollisesti tästä myös jää paljon lopullisen videon ulkopuolelle. Vierasmäärä ratkaisee melko paljon videon sisältöä, sillä suuri vierasmäärä tarkoittaa sitä, että asioihin on varattava enemmän aikaa. Esimerkiksi onnittelujonon videointi on aivan eri asia silloin, kun vieraita on saapunut paikalle kuusikymmentä, sen sijaan, että paikalla olisi sataviisikymmentä hääparia innokkaasti onnittelevaa ystävää ja sukulaista. Yli sadan vieraan häissä onnittelujono useimmiten jää kuvaamatta, ja sen sijaan vieraat käydään läpi pöytäkunnittain. Ja koska videokuvaaja on valokuvaajan tavoin tekemässä dokumentaarista taltiointia, on hyvä muistaa, että ruokailu on ainoa hetki, jolloin näillä ammattilaisilla on mahdollisuus levätä. Olisi siis erittäin kohteliasta huomioida, että myös kuvaajilla on mahdollisuus ruokailuun.


Kuva

Kuten huomaatte, ei häävideointi vaadi itse hääparilta juuri mitään. Tärkein työkalu, jonka hääpari voi videokuvaajalle on antaa, on mahdollisimman tarkka kuvaus päivän ohjelmasta. Usein tilanne on sellainen, että hääparia varten on järjestetty yllätysohjelmaa. Hääparin kannattaakin pitää huolta siitä, että myös kaasot ja bestmanit huomaavat informoida kuvaajaa aikataulutuksista. Kun aikatauluista on selvitty ja kuvaus on purkissa, aloittaa kuvaaja editointityön, jonka lopputulosta onnellinen aviopari saa hetken odottaa. Ennen lopullisen tuotteen vastaanottamista Timo antaa parille mahdollisuuden yhteen esikatselukertaan, jonka perusteella voi vielä esittää toiveita videon lopullisesta sisällöstä. Lopullisen videon kesto vaihtelee kolmen vartin ja tunnin välillä.

Helppoa, eikö? Mukavaa näissä videoinneissa on myös se, että hääpäivän kuvaamisen lisäksi ammattilaisen kanssa voi toteuttaa esimerkiksi Save the Date -trailerin tai videomuotoisen kiitoskortin! Timo on kaiken lisäksi itse antanut varsin osuvat perustelut sille, miksi häävideointi olisi hyvä jättää ammattilaisen toteutettavaksi: ”Teidän juhlanne on ainutkertainen. Kenenkään juhlaväestä ei pitäisi joutua kokemaan juhlaa katsomalla sitä kameran näytön läpi, vaan iloita kanssanne. Jos luotatte tärkeän päivänne valokuvauksen ammattilaiselle, on vähintään yhtä perusteltua antaa tärkeän päivänne elokuva ammattilaisen käsiin.”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti