perjantai 28. helmikuuta 2014

Eat, drink and smoke cigars!

Kuva

Keskiviikkoinen risteily ja alkoholilasti Volvon kyydissä saivat minut aivan pyörryksiin. Pyörryksiin siksi, että selailin Internetissä jälleen kerran ihastuksissani erilaisia hääjuhlan drinkkibaareja. Selaillessani löysinkin jotain, jonka olin ehtinyt jo unohtaa omista suunnitelmistani: sikari- ja viskibaarin.

Kun alun perin ihastelin sikari- ja viskibaareja, tyrmäsin ne liian kalliina vaihtoehtoina. Tällöin budjettimme oli vielä hyvinkin joustamaton. Toki ihailin erilaisia baarivaihtoehtoja myös hyvin pitkään tämän täystyrmäyksen jälkeenkin, mutta en enää kuvitellutkaan, että meidän hääjuhlaamme voisi sellainen tulla. Sitten silmiini osui tämä alla oleva kuva.

Kuva

Sieluni myytiin sadasosasekunnissa. Keksin välittömästi käyttötarkoituksen sille mystiselle, maalatulle matkalaukulle, jonka kohtaloa vielä viime viikolla pohdin. Haluan ehdottomasti rakentaa laukkuun viskibaarin ja sen ympärille sikaritarjoilun. Tällaista hurahdusta ei ole vaikea myydä sulhasellekaan!

En liene ainoa morsian, joka haluaa viihdyttää juhlakansaa tällaisella elitistisellä paheella. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka moni muu ensi kesän hääpareista on suunnitellut viski- ja/tai sikaribaaria osaksi omaa juhlaansa! Toki minua kiinnostaa myös ne eriävät mielipiteet näistä erilaisista baareista ja buffeteista, joita yltäkylläinen häämaailma on pullollaan.

14 kommenttia:

  1. Baarit ja buffetit on ok, mutta mun ensimmäinen ajatus sikareista oli kyllä - myönnän - yäk. Meillä ei kumpikaan tupakoi, enkä muutenkaan pidä tupakan (tai sikarin) savusta, joten meille tämä on ei kiitos. Toki joillakin on varmasti sama asenne myös alkoholia kohtaan, mutta minä vedän rajan omissa häissä tähän.

    Kuvat on kyllä kauniita, ja teidän matkalaukku sopii tarkoitukseen varmasti hienosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekään emme tupakoi, mutta nuo sikarit ovat olleet osa miesväen juhlistuksia myös muun muassa tyttäremme syntymän yhteydessä. Näin ollen päätin, että juhlakansa saa sikareita ulkona poltella. Samalla tavalla kuitenkin myös tupakoitsijat ulkona polttavat. :)

      Poista
  2. Itse en tosin ole vielä tänä vuonna menossa naimisiin, mutta kuitenkin ensi vuonna ja suunnitelmat alkavat olla toteutusta vaille valmiit.

    Itselläni ei ole baareja ja buffetteja mitään vastaan, mutta meillä tulee olemaan tiukat linjat juuri alkoholin ja tupakkatuotteiden osalta, koska A) olen allerginen tupakan savulle ja b) lapsia on tulossa vähintään joka toisen parin mukana enemmän kuin yksi tai alle 18 vuotiaita. Alkoholista on huonoja kokemuksia (liikaa negatiivisia ylilyöntejä molempien puolella). Alkoholia tosin on, mutta sen huolehtivat vanhemmat, kun heille se on must.

    Kuvat ovat kuitenkin kivoja ja inspiroivia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo allergia tupakansavulle on kyllä oikein pätevä ja ymmärrettävä syy! Ja alkoholiin kukin tietysti suhtautuu parhaaksi katsomallaan tavalla. :)

      Poista
  3. Sikari- ja viskibaarin perustaisin heti, mikäli ei olisi ravintolassa häät. Todennäköisesti annamme bestmaneille sikareita jaettavaksi niitä haluaville. Kyllä niissä on oma juttunsa juhlissa... Vaikken itse polta, ei minua sikarin savu häiritse!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas inhoan sikarin hajua, mutta en aio silti kyseistä nautintoa juhlaväeltä riistää. :D Pysyn itse vaikka sisätiloissa silloin.

      Poista
  4. Upee idea! Meillä oli tarkoituksena myös mutta katotaan nyt mikä jää pois. Miten aiotte laittaa sikarit tarjolle? salkkuun vai viereen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikarit tulevat pienissä puisissa laatikoissa "viskilaukun" viereen. :)

      Poista
  5. Mies voisi innostua ajatuksesta, pitääpä vihjata :)

    http://rusticandsparkle.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti innostuu! Kiva, että linkitit blogisi - saa taas uutta luettavaa. :)

      Poista
  6. Tää on niin ihana idea ja olen sitä ihaillut useasta eri blogista. Olen koittanut miettiä olisiko tämä mahdollista myös meille, sillä ravintola tietenkin aiheuttaa omat vaivansa hommaan. pitää alkaa keskustelemaan ravintolan kanssa hinnoista ja toteutuksesta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen nyt ihan hullaantuut tästä. :D Lapsille ja sokerihiirille on karkkibuffet, joten onhan se vähintäänkin reilua, että myös muilla on mahdollisuus luksukseen!

      Poista
  7. One shouldn't try to eat or drink cigars... :P
    Sorry, voi poistaa. Oli vaan pakko. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha. :D No, voi silläkin jonkilaisen juhlapöhinän kenties itselleen hankkia.

      Poista