keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Askel kerrallaan.

Kuva

Minusta tuntuu, että olen vihdoin saanut myös tuon miehenpuolikkaan osallistumaan hääsuunnitteluun ihan tosissaan! No, ei hän ehkä ihan yhtä innoisaan ole kuin minä, mutta ainakin suostuu jo osallistumaan, suunnittelemaan ja ottamaan kantaa. Tänään olisikin tarkoitus tarjota miehelle yksi kylmä olut, jonka varjolla voikin sitten käydä käsiksi vieraslistan suunnitteluun. Mahtaakohan miekkonen olla noin helposti höynäytettävissä?

Kun minulla ei vielä hääpukua ole, en voi intoilla kenkien tuunailuista, laukusta tai koruista. Tekisi mieli tilailla ja askarrellapaskarrella, mutta nyt vain on maltettava odottaa. Ainakin siis viikon verran, sillä ensi viikon torstaina pääsen ensimmäiseen pukusovitukseen! Siihen asti joudun suunnittelemaan häiden yleistä ilmettä ja yksityiskohtia. Yksi varsin tärkeä asia - nimenomaan näin suunnittelun varhaisvaiheessa - on kaasojen ja bestmanin lahjat. En millään malttanut jättää asiaa suunnittelun tasolle, vaan oli pakko tehdä tilaus jo nyt! Etsyn kautta löysin jos jonkinmoista ihanaa, esittelen tilaukset ja niihin johtaneet aivoitukset, kunhan lahjat saapuvat Suomeen.

Huomenna lähdemme nauttimaan olosta ja elosta saareen. Luvassa jälleen kerran myös pienimuotoista hääsuunnittelua, sillä eihän loma tuntuisi lomalta, jos siihen ei kuuluisi vähän unelmointia tulevasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti