keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Herkkua on siinä monenlaista...

Tein toissapäivänä alustavan varauksen suunnittelemaani juhlapaikkaan. En viitsi vielä paljastaa paikan nimeä, sillä menemme tutustumaan paikkaan kunnolla viikon päästä, jolloin myös (toivottavasti) vahvistamme varauksen. Minä todella toivon, että asiat menevät toivomallani tavalla ja pääsemme juhlistamaan häitämme näinkin lähellä vihkikirkkoamme.

Kuva: Konditoria ph7
Eilen tutkailin pitopalveluita, kun isäni pelotteli, että varaukset pitäisi jo pian tehdä. Huh! Meinasi iskeä pahemmanlaatuinen paniikki. Aloin kuitenkin rauhallisesti perehtymään pitopalveluiden ihmeelliseen maailmaan ja lähetin vielä illan aikana tarjouspyynnöt yhteentoista paikkaan. Olin aivan ihmeissäni, kun ensimmäinen vastaus saapui alle tunnin kuluttua lähettämästäni sähköpostista! Vastaus tuli Port Cateringilta, josta tiedusteltiin haluammeko mieluummin lämpimän vai kylmän yöpalan ja että sopiiko tarjouksen lähettää ensi viikolla, kun heillä on nyt tällä viikolla kovin kiireistä. Voi, mitä palvelua!

Kakun olemme ajatelleet tilata Konditoria ph7:ltä. Makua tai muutakaan emme taideteokselle vielä ole päättäneet, mutta päätimme, että haluamme kakun pitopalvelun ulkopuolelta. Saas nähdä, kuinka moni pitopalvelu jättää tarjouspyynnön tästä syystä laittamatta. Kakun puuttuminen vaikuttaa kuitenkin heidän päivänsä tuottavuuteen ja siihen, kannattaako valita kyseiselle päivälle mieluummin tuottavampi keikka.Tämäkin väittämä pohjautuu tietysti aina niin luotettavaan keskustelupalstatietoon...

Kuva: Konditoria ph7
Kakun lisäksi ajattelimme tilata mahdollisesti macaron-leivoksia. Tai sitten pistää pystyyn karkkibuffetin. Tai yhdistää molemmat! Karkkibuffet houkuttaisi, mutta idea alkaa jotenkin tuntua kuluneelta. Tosin meidän suvussamme on viime vuosina ollut verrattaen vähän häitä, joten vain harvat ovat saaneet edes mahdollisuuden ihastella karkkibuffettia muualla kuin blogimaailmassa. Joten ehkä sittenkin?

Tämän viikon lopulla minulle pitäisi tulla 1440 arkkia silkkipaperia, josta sitten pääsen askartelemaan mieleisiäni koristeita. En malttaisi odottaa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti